Olen jo monen monta kertaa, useamman vuoden aikana, aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen. Mieli on muuttunut, elämäntilanne on muuttunut, minä olen muuttunut. Kaikki ne tekstien aloitukset ovat tallessa täällä kyllä - tavallaan niitä on kiva lukea itselleen ja miettiä, mitä milloinkin omassa päässä on liikkunut.
En aio ottaa tälle blogille mitään tiettyä suuntausta, kuten aiempiini olen ottanut. Tämä tulee käsittelemään vain yleisesti elämää, mun ajatuksiani, kokemuksiani, mitä milloinkin. Kirjoittelen pääasiassa itselleni, ja tekstejä saattaa tulla joskus tiiviistikin, joskus tosi harvakseltaan, en aio ottaa tästä mitään paineita tai stressiä.
Olen ihan tavallinen nuorehko (aika kamalaa, että enää ei voi sanoa itseään nuoreksi...) nainen, ikää vielä mittarissa 31, mutta vielä tämän vuoden puolella luku kasvaa. Tampereelle minut toi aikanaan 8v (!!) sitten työ ja opinnot, ja valmistuttuani olen tänne hyvin vakaasti asettautunutkin, mieli ei enää halaja muualle niin kuin joskus. Mulla on maailman paras ammatti ja maailman paras työ, ja kannan erittäin ylpeänä ammattinimikettä kätilö. Ostin ihan oman, elämäni ensimmäisen, asunnon viime keväänä Tampereen kauneimmasta kaupunginosasta Pispalasta, enkä voisi tällä hetkellä siihen ratkaisuun tyytyväisempi olla. Asustelen pienen 10v-koiravanhuksen, Elmerin, kanssa melkein Pyhäjärven rannalla.
Elämä on näyttänyt matkan varrella kaikenlaisia puolia itsestään ja opettanut mulle paljon, niin itsestäni kuin toisista, mutta myös itse maailmasta ja sen ihmisistä, eri kulttuureista ja arvoista. Olen matkustellut jonkin verran, niin opintojen kansainvälisten harjoitteluiden, vapaaehtoistyön kuin reppureissujen merkeissä. Etelä-Amerikka ja Australia (tietty etelänavan lisäksi) ovat vielä täysin tutkimattomia, mutta muilla maanosilla olenkin jaloillani päässyt astumaan.
Olen pariin otteeseen erittäin vahvasti pettynyt miessukupuoleen pitkien suhteideni päättyessä toisen naisen ilmaantuessa kuvioihin. Molemmissa tapauksissa kyseistä touhua on jatkunut tovin aikaa mun selkäni takana, ja suhteetkin on päätetty vasta kun mulle on kuviot auenneet. Ne on asettaneet omanlaisia haasteita luottamuksen rakentamisessa miehiä kohtaan, ja ennen kaikkea olen päässyt toteamaan omakohtaisesti, kuinka inhottavaa katkeruus on. Viimeisimmästä erosta on nyt reilu vuosi, mutta katkeruus ei ole kadonnut minnekään. Kun sitä oppisikin siitä pois, itsellehän sillä vain hallaa tekee.
Suhteellisen tuoreena asiana tässä vierellä on pyörinyt nyt eräs mieshenkilö, jonka kanssa varovaisesti tunnustellaan, josko tästä voitaisiin saada jotakin toimivaa ja aitoa rakennettua. Myös hänellä on piiitkä suhde taustalla, joskin ero ei ole tapahtunut mitenkään dramaattisissa merkeissä, mutta onhan se aina outoa pitkän suhteen jälkeen yrittää tutustua täysin uuteen ihmiseen ja opetella toista lukemaan ja tulkitsemaan. Meillä on elämässä samankaltaisia haaveita, mm. toimivasta tasapainoisesta parisuhteesta, lapsista ja ihan omasta perheestä. Siksi nyt rauhaksiin, tutustutaan ja katsotaan. Vaikka onhan sekin elämän ilkeä realiteetti, että minä en tästä enää nuorene ja hedelmällisyyteni alkaa pian kovaa vauhtia hiipua...
No mutta. Tervetuloa mukaan seuraamaan mun matkaa. Paljain jaloin siksi, että mä olen vähän semmoinen vanhasieluinen hippiluonne. Kävele siis mun kaa, mutta just sellasena kuin sä itse olet! 😘🌻
